Otan riskin ja aloitan ensimmäisenä hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta. Aihe ei sinällään minua merkittävästi kosketa, toisinsanoen vaikuta suoranaisesti elämääni nega- tai positiivisesti, enkä pidä päätöstä mitenkään huonona. Haluan kuitenkin kritisoida ihmisten kykyä priorisoida.


Homoavioliitto kohu on ollut suuri. Ympäri sosiaalista mediaa on kohuttu asiasta ja vaihdeltu profiilikuvia. Laki meni läpi ja onhan se hieno juttu. Hieno juttu siksi, että jälleen on päästy askel lähemmäs tasa-arvoa, sillä eihän rakkaus katso sukupuolta. Ehkä vielä hienompi juttu siksi, että ensimmäistä kertaa kansalaisaloitteinen lakiehdotus menee läpi, sillä se osoittaa että meillä on ehkä vielä voimaa ja valtaa vaikuttaa tässä valtakunnassa.


Haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa kyseistä toimintaa: moni ihminen nostaa asian esille somessa, paikassa jossa voi nykyään parhaiten tavallinen tallaaja osoittaa mielipiteitään, arvomailmaansa ja tuoda ajatuksiaan julki. Tästä koko jutusta nostettiin valtava kohu. Hyvin lyhyen hetken se valtasi tiensä lähes kaiken muun edelle, niin että hetkeksi muu unohtui. Mikä tässä sitten on epäkohta? Homoseksuaalit saivat lisää oikeutta, kenenkään sitä menettämättä. Minäpä kerron: Meillä on Suomessa  8,3% työttömiä, n 220 000 ihmstä (1). Suomen talous on erittäin huonossa tilanteessa. Töissä käyvät ulosottokierteeseen joutuvat ihmiset kärsivät suunnattomasti, eivätkä pääse välttämättä jaloilleen, sillä ulkomaille ostetut perintäfirmat kiskovat kohtuuttomasti rahaa (2). Kansalaismoraali laskee. Akuutteja ratkaisuja vaativia ongelmia kun lähdetään kaivamaan, pelkästään Suomesta löytyy jo liikaa, puhumattakaan ulkomaista. Itä-Euroopassa, lähellä meitä, Ukrainassa on kuollut yli 3000 ihmistä Itä-Ukrainan kriisin aikana (3). Matkustajakone on ammuttu alas, joka on ollut täynnä siviileitä. Afrikassa edelleen kuolee päivittäin 5500 lasta (4). 3 vuodessa siis Suomen väkiluvun verran, lapsia

Pohjois-Korea, Itä-Ukraina, Afrikka, ydinsähkö rajan takaa, työttyömyys... List goes on and on.


Puhutaan myös vähän rahasta. Raha, sehän on hyvä aihe. Moni yritys karkaa kirjoille ulkomaille, mm. Viroon (5). Virolla on oivallinen suunnitelma oman talouden parantamiseksi haalimalla ulkomaisia yrityksiä (6). Aiheesta löytyy tarkempaa tietoa, esimierkiksi Viroon voi rekisteröityä sähköiseksi asukkaaksi ja sinne voi perustaa virtuaaliyrityksen (7). Tämän lisäksi esimerkiksi suomalaisia uhkapeliyrityksiä perustetaan Maltalle, monia kotimaisia yrityksiä myydään ulkomaille ja Suomen alkoholivero kiristyy, lisäten alkoholintuonita Virosta. Typerää on myös se, että nuuskaa roudataan rajan yli Torniosta suunnattomia määriä. Sekä voitot että verot päätyvät Ruotsiin. Miksei siis nuuskanmyyntä palautettaisi esimerkiksi edes Alkotyyppisesti Suomeen? 


Verotuloja siis karkaa mm. nuuskanmyynnistä, alkoholinmyynnistä ja ulkomaile muuttavilta yrityksiltä suunnaton potti joka vuosi, jolloin me yhdessä, suomalaiset, menetämme useita miljoonia veroeuroja. Jälleen jostain on leikattava tai verotetava enemmä. Suljetaan kouluja, vähennetään opettajien lukumäärää, yhdistetään kuntia, vähennetään poliisien määrää. Seurauksena lapset eivät saa laadukasta opetusta, kun on 30 oppilaan suurluokkia. Terveyskeskuksien jonot venyvät ja hoidon saanti siirtyy kauemmas: hätätilanteissa hoitoon ei päästä pitkän matkan takia, vähemmän akuuteissa, kuitenkin vakavissa tilanteissa jono voi olla tuskastuttavan pitkä. Joissain tilanteissa yksinkertaisesti poliisi ei kykene vain auttamaan, koska matka on pitkä ja henkilöstömäärä rajallinen. Samalla kun elintaso laskee ja hyvinvointivaltiota koetellaan, on pakko kiristää veroja, joka taas saa veret kuohuamaan. Jälleen kansalaismoraali laskee. Verotuksemme on niin typerä, että Börn Wahlrooskin lähti luikkimaan, samalla tavoin kuin Kimi Räikkönen ja moni muu huippu-urheilija. Minkä takia näistä asioista ei nosteta samankokoista kohua, kuin homoavioliiton laillistamisesta? Jotain näille asioille on tehtävä! 


Ihmisten huomio keskittyy niihin asioihin, mihin yhteisö, uutiset ja media sitä vetää. Homoavioliitto vs. aikaisemmin homoille mahdollistettu rekisteröity parisuhde, mitä usea heteropariskuntakin käyttää, eivät merkittävästi poikkea toisistaan. Vaikkakin homoavioliitto on tasa-arvon kannalta tärkeä asia, oliko tämä muutos niin tärkeä, että se menee ohi kaiken yllämainitun, sillä tästä aiheutunut kohu on ohittanut laajuudellaan reilusti yli kaiken yo saaman huomion. Kuitenkaan Suomessa homous ei ole laitonta. Homoseksuaaleilla siis meni ennen tätä lakimuutosta jo melko hyvin, eikä ko muutos kosketa kaikkia homoseksuaaleja. Homoadoptio on mielestäni jo huomattavasti tärkeämpi aihe kuin tämä terminologian kanssa painiminen, joka muuten on vain osittain sallittu vuodesta 2009 alkaen. Entäpä miesten oikeudet lapsien suhteen? Mitä jos kansa alkaisi nostamaan esille myös tällä hetkellä vakavempia asioita?


TAHDON muutosta. Tahdotko sinä?




Lähteet:

(1) http://www.findikaattori.fi/fi/34 

(2) http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3268860/lindorff-kyykyttaa-suomen-velallisia

(3) http://www.hs.fi/ulkomaat/a1412739261497'

(4) http://www.unicef.org/media/media_27680.html

(5) http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2014/11/05/viro-imee-yrityksia-suomesta-myos-viimeisen-mohikaanin/201415403/12

(6) http://www.yrittajat.fi/fi-FI/uutisarkisto/a/?groupId=fefe50b4-2878-4e00-a3c3-a040462d6561&announcementId=d06d3bea-f09a-4a20-9df1-643ef61e37be

(7) http://www.talouselama.fi/uutiset/viroon+voi+perustaa+yrityksen+vaikka+toiselta+puolelta+maapalloa/a2272404


Haluatko kysyä jotakin?


Ps. Pahoittelen kirjoituksen epäjohdonmukaisuutta sekä ydintä sivuavien aiheiden kirjoa. Tämä oli ensimmäinen kirjoitukseni ja annoin asian virrata. Kuten uskoa voi, minulla on siis paljon mielipiteitä ja asiaa on tulossa vielä paljon. Otan avosylein kritiikkiä ja kommentteja vastaan!

hierontaa Kävijälaskuri 6.5.2015 22:32 alkaen..